Finland – Washing and dry-cleaning services – Päiväkotitekstiilien pesulapalvelut
🇫🇮Sarastia Oy·Finland
Full Description
Sarastia Oy pyysi tarjouksia asiakasyhteisöjen päiväkotitekstiilien pesulapalveluista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan. Pesulapalveluja hankitaan sitoutuvien asiakasyhteisöjen omistamien päiväkotitekstiilien pesuihin. Säännöllisesti pestäviä tekstiilejä ovat liinavaatteet, muut vuodetekstiilit sekä pyyhkeet ja niitä lähetetään pesuun n. 1-2 kertaa kuukaudessa (ns. kilopyykki). Lisäksi päiväkodeista lähetetään pestäväksi tarpeen mukaan (noin 1-3 kertaa vuodessa) esimerkiksi verhoja, mattoja, patjoja, vuodevaatteita, pöytäliinoja ja pehmoleluja. Kilpailutuksen myötä syntyvällä sopimuksella voidaan hankkia tarpeen mukaan myös muiden kuin edellä mainittujen tekstiilien pesulapalveluja (esim. työvaatteiden pesuja). Palvelu sisältää pyykin noudon, pesun, käsittelyn, tahranpoiston, viimeistelyn, pakkaamisen, suojaamisen ja kuljetuksen takaisin asiakkaalle sovittuna ajankohtana. Palvelua hankitaan lähtökohtaisesti hankintaan ensivaiheessa sitoutuneiden asiakkaiden maantieteellisen sijainnin perusteella Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella. Kilpailutus suoritettiin avoimella menettelyllä, jonka perusteella valittiin yksi (1) palveluntuottaja. Kilpailutuksen valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena paras hinta-laatusuhde hinnan painoarvon ollessa 80 pistettä ja laadun painoarvon ollessa 20 pistettä. Valinta tapahtui tarjoajien pisteytysjärjestyksessä. Sopimuskausi on määräaikainen kaksi (2) vuotta, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuksen irtisanomisaika on molempien sopijapuolten ja hankintaan sitoutuneiden Sarastian asiakasyhteisöjen osalta kuusi (6) kuukautta määräaikaisuudesta huolimatta.
CPV Codes
98310000CPV 9831000098311000CPV 9831100098312000CPV 9831200098315000CPV 98315000